perjantai 15. joulukuuta 2017

Joulukalenterin 15. luukku -Pikkulahjoja

Koska muuttomme jälkeen en ollut kutsunut uuteen kotiimme kuin parisen ystävää kahvittelemaan kanssani oli siis jo vihdoinkin aika pitää jonkinlaiset kutsut muutamille ystäville. Loppujen lopuksi sain noin kymmenisen vierasta ja aamupäivä kului mukavasti jutustellen ja herkutellen, glögiä juoden ja nauraen. Meillä soi joululaulut (mm. Michael Bublé) ja joulumausteiden tuoksu taisi leijailla käytävään asti, niin paljon lämmitimme glögiä. ;)

Olin aivan otettu siitä, että sain muutaman jouluisen lahjankin/tupaantulijaislahjan ja niistä nyt muutamat kuvat postauksen loppuun.

En tarvitse kuuta taivaalta tai Rolls Royce'a, mulle kelpaa hyvät ystävät. :) Itsekin kunnostauduin pikkulahjojen suhteen, mutta niistä kirjoittelinkin aiemmin (eli lumiukkosoppa-pussukat).






Tämä viehättävä astiasetti tulee varmasti käyttöön alkupalojen tai vaikkapa 
keksien tarjoilussa. Tuo musta suorakaiteenmallinen tarjoilualusta on myös erinomainen kynttilöiden alla! Suklaat ovat tietysti, aina, aina tervetulleita
tähän talouteen...Allekirjoittanut ja hänen miehensä pitävät huolen niiden tuhoamisesta!
:D




Oiiii, oiiii, kotikutoisia joulupipareita....yum!




Olette huomanneet, että pidän jouluisista purnukoista ja iloisista tontuista sekä 
lumiukoista. Kun tämän sain ystävältäni en meinannut pysyä aloillani, olin niin otettu ja iloinen lumiukosta. Pidän myös yleisesti koristeissa tai sisustuksessa sellaisesta 'eriparisuudesta', joku on hyvin uutta ja modernia ja joku taas värikästä. Tämän lumiukon sisään voisi piilottaa nuo suklaat tuolta yläkuvasta niin saan astiat muuhun käyttöön. :)



Nämä viinipunaiset tuikut sain myös ystävältä joululahjaksi, mutta nämä sain jo hieman aiemmin, kun emme näe toisiamme lähempänä joulua. Vasta sitten taas lomailujen jälkeen törmäilemme. :)



Pumpulikakku oli suoranainen hitti ja suosittelen tosiaan leipomaan sitä jo pelkästään hyvän maun ja helppouden takia. Vieraani halusivat, että jaan helpon, gluteenittoman kakun ohjeen ja moni päättikin heti siltä istumalta leipoa sitä seuraaviin kesteihin. Kakku on tosiaan niin iisi, että vähemmänkin leipova onnistuu ja raaka-aineetkin ovat helpot ja edulliset.



HUOMENTA vaan Sinulle sinne ruudun toiselle puolen. Ajatella, 10 päivää jouluaattoon....aika uskomatonta!



2 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja olet saanut ystäviltä!
    Hyvää viikonloppua!❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💕💕 Tuli jo ihan joulufiilis, kun sai avata muutaman paketin. 😉 Kaikkea hauskaa viikonloppuusi!! Reilu viikko jouluun....

      Poista