tiistai 1. elokuuta 2017

Aprikoosirahkakakku




POHJA
1 pkt (175 g) Domino-/Oreo-keksejä
50 g voita

TÄYTE

4 liivatelehteä
2 dl kermaa
400 g rahkaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
n. 2 dl aprikoosipaloja (säilykepurkillinen)


Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Murskaa keksit minigrip-pussissa pieneksi. Sulata voi. Laita leivinpaperia irtopohjavuoan pohjalle. Sekoita keksimurska ja voi keskenään ja painele keksiseos kevyesti vuoan pohjalle. Pilko hedelmät pieniksi paloiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahkan joukkoon sokerit sekä hedelmäpalat. Kiehauta pieni määrä vettä ja sulata liivatteet vesitilkassa. (Purista liivatteista ylimääräinen vesi ennen kuumaan veteen lisäämistä.) Lisää sulaneet liivatteet pieni tilkka kerrallaan rahkaseokseen samalla koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon varovaisesti vielä kermavaahto. Kaada seos keksipohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin vähintään 4 h tai mieluiten yön yli. (Peitä kelmulla!)


Koristele valmis kakku haluamasi tavalla. :) Ja herkkua kohti ja teetä/kahvia kuppiin!






Pienempi vuoka olisi ollut ehkä kivempi, että olisimme saaneet 
korkeamman kakun...hmmm...













Tätä kakkua mies vei töihin mennessään. 
Olen aina silloin tällöin leiponut toimistolle kahviherkkuja. 
Tähän mennessä kaikki ovat tykänneet. :D





6 kommenttia:

  1. Namskis! Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa olisin tehnyt mehukiilteen päälle niin olisi ollut oikein piste i:n päällä. Ensi kerralla sitten. Mukavaa loppuiltaa Sinulle! :)

      Poista
  2. Herkullinen ohje!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tätä voi varioida vaikkapa vadelmia, mansikoita käyttäen, digestivekeksi-pohjalla tmv. Pitääpä tehdä vaikka miehen synttärikakuksi samanlainen, mutta jollain marjalla. 😊

      Poista
  3. Lurps! Nyt herahti vesi kielelle 😛
    T.Maija Myrskyluodolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli herkullinen, helppo kakku. 😊😋 Ja mehu-/marjakiilteen voi halutessaan tehdä päälle.

      Poista