-

-

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Lauantainen kattaus
















Kammottavia, kammottavia uutisia Suomen Turusta ja niin mekin täällä Saksassa 
olemme olleet netin äärellä ja lukeneet paljon tapahtuneesta. Turussa asuu tai työskentelee paljon meidän tuttujamme ja mm. eräs ala-asteaikainen ystäväni myös. Ja vaikka kaupunki on meille mieheni kanssa hyvin tuttu paikka, niin ehkä enemmän tapahtuneessa järkytti se, että se tosiaan tapahtui meidän koto-Suomessa! Kyllä olemme aina pitäneet maatamme niin turvallisena. Toki onhan se sitä vieläkin moneen muuhun maailmankolkkaan verrattuna. Mutta on niin surullista lukea tällaisia uutisia, miettiä niitä kaikkia ihmisiä siellä keihin tämä on vaikuttanut omakohtaisesti.


Nyt postauksessa vain kuvia eiliseltä, kattauksesta. 
Kirjoitellaan ensi viikolla jotain enemmän. 

Turvallista sunnuntaita kaikille, pidetään toisistamme huolta.

-A-




p.s. Ja tietysti Turkua aiemmin tapahtunutta Barcelonan-iskuakin olemme miettineet ja surreet...

perjantai 18. elokuuta 2017

Kreikkalainen salaatti + Kreetan tuliainen + ostosvinkki

























Nyt pieni vinkkivitonen kaikille salaattien ja varsinkin fetajuuston ystäville! En nyt sano olevani ensimmäinen maailmassa :D :D joka tätä kehuu, mutta aion kuitenkin muidenkin ohella kehua! Elikkäs Saksa-kaupassa eli Lidlissä (olen kuullut tuon termin joskus jossain) myydään hirmuhyvää fetajuustoa! Myydään sellaisessa isohkossa muovirasiassa jossa on uudestaan suljettava kansi. Voi toki olla, että ko. tuote on vain teemaviikoilla myynnissä, mutta kannattaa tsekata ja kokeilla, jos 
tällaisesta juustosta pitää. Meidän koko perhe tykkää fetajuustosta ja tulee syötyä usein. Ja nyt tietysti Kreikan-lomalla se oli yksi niistä ruokailujen kulmakivistä. ;)

Meillä on myös monta kreikkalaista ystävää ja he kaikki pitävän Lidlin tuotteesta ja ostavat itsekin. 
Elleivät käy ostoksilla erikoisliikkeissä.


Kuvissa esiintyy myös oreganopussi jonka ostimme Kreetalta. Ihana viimesilaus 
salaatin päälle ja minä laitoinkin sitä ihan reilusti!

Meidän salaatista puuttui sipuli sekä oliivit. Mustat Kreikasta tuodut oliivit olin 
laittanut tarjolle erikseen. Niitäkin syömme usein, kun kumpikin pidämme niistä 
koooovin paljon.... ;)





torstai 17. elokuuta 2017

Maailman paras pannari



Pannarin ohje, KLIK!







4 dl vehnäjauhoja 
1 ½ dl sokeria 
1 tl leivinjauhetta 
1 tl suolaa 
1 tl vaniljasokeria 
8 dl maitoa 
2 kananmunaa 
100 g sulatettua margariinia 


Sekoita kuivat aineet. Lisää maito, munat sekä
sulatettu, jäähtynyt margariini.
Kaada taikina leivinpaperille uunipellille
ja paista 200-225 asteessa n. ½ tuntia.






On kyllä niin mahdottoman maukasta....omnonnomnam.....



Hampurilaista huuleen!
















Hampurilaissämpylöitä
jauheliha-/kasvispihviä 
pihvitomaattia
jäävuorisalaattia
ketsuppi + majo
paistettua punasipulia

Lisukkeeksi Lidlin kurkkusalaatti



Tällaista hyvin, hyvin iisiä iltaruokaa oli meillä taannoin. Pakasteranskiksista mies ei oikein välitä 
niin niitä ei nyt ollut. Oli siis huomattavasti terveellisempi näin...hehhe ;)




Huomenta vaan Sinulle!
:)

tiistai 15. elokuuta 2017

Uusi kouluvuosi ja uudet kujeet

Kun nyt on koulu alkanut voi taas hieman huokaista helpotuksesta. On se omanlainen rupeama ostaa kaikki koulutarvikkeet ja psyykata lapset (enemmänkin itsensä...) valmistautumaan uuteen kouluvuoteen. Tiesimme, että luokanvalvojat eivät olleet vaihtumassa, mutta koulun pitkäaikainen rehtori oli jäämässä eläkkeelle. Ennen lomalaitumille painumista lapset (ovat koulun kuorossa) esiintyivät pariinkin otteeseen koulussa, isot läksiäisjuhlat eläkkeelle jäävälle järjestettiin koulun tiloissa. Oli kyllä hienoa nähdä koulun piha täynnä juhlavieraiden autoja, pitopalvelun häsäämässä kuohuviinilasien ja herkullisten tarjottavien kanssa, kun itse tiesit kahden lapsesi olevan siellä esiintymässä. Olin kyllä hyvin ylpeä. (Itse en ole lainkaan musikaalinen, pidän sitä oivana tilaisuutena lapsille, kun saavat esiintyä koulun kuoron kanssa. Opettaa varmasti itseluottamusta ja rohkeutta, kaikkea muutakin.)

Ennen koulun alkua pitää tosiaan varmistaa, että jokainen kynä, viivotin ja vihko on hankittu ja vielä oikeanlaiset. Kirjat on tilattu kirjakaupasta ja ne on muistettu hakea! ;) Onko reppu vielä kondiksessa ja kouluvaatteita tarpeeksi. Lenkkarit tuli hankittua Suomen reissulta ja vanhat reput menevätkin vielä ainakin joululomaan asti. Kuten olen aiemminkin maininnut tämä reppu-gate on kyllä varsinainen harmaiden hiusten aiheuttaja. Lapsille suositellaan Schulranzenia joka on sellainen laatikkomallinen, hyvin tukeva, pystyssä pysyvä reppumalli. Ne ovat myös hyvin kalliita. Maksavat parhaimmillaan yli sata euroa, joten silloin haluavat ostaa hyvän etkä mitään pilipalia. Joskus kauppaan kuuluu samaa kuosia olevat Sporttasche eli pussukka liikkavaatteille, penaali ja lompakko. Vaikka hinta on korkea, lompakon sisältä ei löydy seteliä saati lahjakorttia...

Merkkivaatehömpötystä en tunnusta huomaavani täällä. Ovatko lapset sitten niin pieniä, kaupunki pieni vai mikä, mutta ihan kaikenlaisissa pöksyissä koulussa 'voi olla'. Meidän lapset eivät tosin edes tiedä merkkivaatteista mitään, saati heidän kaverinsa. Kouluun voi mennä vitosen alefarkuissa tai marketin hupparissa. Olen miettinyt tätä paljon ja huokaissut helpotuksesta, että täällä on näin. Toki asiat muuttuvat ja lapsetkin kasvavat, katsotaan sitten taas muutaman vuoden päästä, että mikä on homman nimi. Nyt ainakin ihan taviskledjut, mutta kivat sellaiset kelpaa. :)

Pian onkin jo ensimmäinen vanhempainilta ovella ja muustakin syyslukukauden ohjelmista oli tullut jo tietoa. Viime viikolla koulussa taisi olla joku esitys, en muistanut kysyä tarkemmin lapsilta mitä siellä oli.

Kunhan kaikilla, pienillä ja isoilla koululaisilla on mukava olla koulussa ja hyvä mieli (pari, kolme kaveria edes) niin eihän sitä muuta voi toivoa. Ja, että se markettihupparikin kelpaa. ;)





Krysanteemi






Pieni krysanteemi kaupasta, autotallista harmaa ruukku ja pihalle 
terassin pöydälle! 


Isossa ruukussa majailee pieni kuusi joka ei itseasiassa enää ole niin pieni 
kuin ostettaessa. On hyvin kasvanut vaikka ruukussa onkin. Sen juurella 
muratti tai vastaava 'roikkuva' kasvi näyttäisi kivalta. Tai sitten odotan 
suosiolla syksyyn ja laitan kanervia kaveriksi. 

Pienet asetelmat olkoon kukkia tai mitä vaan on minun juttuni. 
Takapihaakin on kiva kaunistaa ruukuilla vaikka senhän näkee 
vain meidän perhe! :D Mutta tottakai pitää olla jotain sievää, 
ihan oman perheen iloksi.

:)

Mukavaa viikkoa Sinulle, 
millaiset myräkät sinne teille sattui silloin viikonloppuna?
Toivottavasti kaikilla asiat hyvin. :)






maanantai 14. elokuuta 2017

Taas punaista keittiössä (äitienpäivälahjani)









Viikonloppuna olimme mm. maauimalassa uimassa (melkein keskenämme, sää ei ollut mitä parhain uinnille, navakka tuuli vaikka välillä pilvien lomasta aurinko paisteli) kuin ajelimme lähikaupunkiin markkinoille. Miehen työtuttava järjesti myös grillijuhlat joihin meidänkin kööri osallistui. Onneksi heidän takapihalla on suuri katettu terassi niin olimme mukavasti suojassa. Juhlien emäntä on taitava kokki ja erilaiset salaatit olivat hyvin maukkaita. Pidän kovasti siitä, kun ihmiset käyttävät erilaisia raaka-aineita ja mausteita ihan vaikka salaattia tehdessään, maistuvat niin erilaiselta ja paremmalta kuin kotona, heh heh! Kakkuakin oli tarjolla ja täytteenä oli jotain vanukkaan tapaista. Aika makeaa, mutta herkkua. Heidän vanhempi poikansa aloitti juuri ensimmäisen luokan samassa koulussa, kuin missä meidänkin muksut ovat. Kiittelin tänään koulun pihalla mukavista iltamista. Pitäisi varmaan itsekin järjestää jotain grillipartyn tynkää, mutta vain pienelle poppoolle. Meillä kun tuota istumatilaa on tällä hetkellä varsin rajoittuneesti, ehkä kuudelle hengelle vain. Mutta katsotaan, katsotaan. Ollaan joskus aika extempore-järjestäjiä!


Lapset ottivat koulun jälkeen hyvin rennosti vaikka kuinka patistin läksyjen pariin...mutta nyt sentään tehtävät jo valmiina! Joskus siinä vaan menee aikansa. ;)

Kuvailin keittiössä ihan muita juttuja ja päätin sitten ottaa pari fotoa tästä punaisesta keittiöapulaisestani eli vaa'asta. Se oli lasten valinta läheisestä keittiötavaraliikkeestä minulle äitienpäivälahjaksi. :) Toisella puolella kello ja toisella puolella vaa'an taulukko. Entinen keittiövaaka (Grundig) alkoi käyttäytmään oudosti, vaikka kuinka vaihdoin uudet paristot, ehkä oli sen aika mennyt jo vaikkei vanha ollutkaan. Harmi, kun nykypäivänä kaikki laitteet eivät kestä ikuisuuksia. Juuri samasta aiheesta keskustelin kaverien kanssa. Ennen oli kestävämpiä laitteita, nyt imurit joudutaan vaihtamaan uusiin joka vuosi...


Mutta nyt vaikkapa ulos kukkia kastelemaan, terassilla majailevat kukat, kun eivät 
saa sadesuihkua taivaalta käsin. ;)



sunnuntai 13. elokuuta 2017

5 faktaa

Koska blogini on varsin anonyymi, en paljasta itsestäni hirveästi joten annetaan nyt lukijoilleni edes muutama tiedonmurunen. Joskus blogeissa esiintyy vastaavanlaisia postauksia ja siitä syntyi inspis kirjoittaa samanlainen.

1) Käytän silmälaseja! Ja rrrakastan niitä! Kai? Koska voiko rillejä rakastaa vai onko se vaan sopeutumista. :D Kuitenkin, rillit ovat pysyneet päässä n. 23 vuotta ja varsinkin viime aikoina piilolinssit ovat pysyneet joko meikkipussissa tai optikolla. Tykkään näyttävistä laseistani ja sopivat niin hyvin päänuppiini etten muuta huolikaan! Kai se on se 'tyylin kulmakivi'. Toki, joskus tulee iltamenoille laitettua piilarit silmiin. Mutta esim. kuntosalille hiippailen laseissa tai vaikkapa uimahalliin. (En siis koskaan sukeltele! :D)

2) Olen suorittanut golfin green cardin yli 10 vuotta sitten. Ja suoritin sen itseasiassa kesälomalla Kerimäellä! Pidän golfista kyllä, lähivuosina sitä on tullut harrastettua kyllä niin vähän. Kun lapset syntyivät pelit jäi automaattisesti pelaamatta, kokonainen golfkierros, kun kestää hyvinkin sen 4 h tai ylikin (kulkemiset siihen päälle!). Haaveilen kyllä siitä, että pelaisin paremmin ja PALJON enemmän. Mutta olen kyllä toisinaan sellainen luonne, että, jos lyönnit menevät kirjaimellisesti päin mäntyä olen jo sahaamassa mailojani katki...;)

3) Rakastan rockmusiikkia. Spotify-listassani on amerikkalaista rockia ja joitain klassikoita. Pidän karheasta miesäänestä ja siitä, että musiikki vie mukanaan. Kotona kuuntelemme paljon musiikkia ja automatkoilla myös. Lapset ovat kuunnelleet tuututulauluja nukkumaanmentäessä tai Guns N' Roses -hittejä automatkoilla ihan sulassa sovussa kumpiakin. En ole pätkääkään musikaalinen, mutta musiikin kuuntelu antaa itselleni joko energiaa tai tarvittaessa rentoutusta. Yksin kotona ollessa on paljon mukavampi vaikkapa postauksia kirjoitella työhuoneessa, kun rokki soi ja kovaa! Verhot vaan heiluu!

4) Minulla on AINA ollut pitkät hiukset. Ok, nyt hiukan huijasin. Lasten ollessa noin puoli vuotiaita minulla oli todella vaalea olkapäille osuva letti. Mutta muuten en muistaisi etteikö hiukset olisi osuneet edes lapaluihin. Tälläkin hetkellä ponnari sattuu just keskelle selkää. Olen niin armottoman huono hiusten laittaja, pitkät hiukset ovat minulle paaaaljon helpommat! Saan tehtyä sotkunutturan tai ponnarin kädenkäänteessä. Tai vaikkapa juhlakampaukseksi osaan tehdä kiharruskoneella (Secret Curls Babyliss, mahtava, helppo vempain) kiharat, mutta esim. tupeeraus ja föönaus ovat jo minulle paljon hankalampaa. :D En pidä hiusten kuivaamisesta föönillä, teen sen vain viimehädässä ja usein kömminkin sänkyyn hiukset kosteina ja levitän tyynylle pienen pyyhkeen. :) Voin hyvin hiippailla kouluun kasaritukkalookissani, jos yön aikana tukka noussut hiukan pystyyn... ;)

5) Kun tapasimme miehen kanssa kerroin hänelle etten ole kummoinen kokki. Hän oli sitten asennoitunut syömään huonoja kokkailujani ja hämmästynyt tosiaan, kun keitokseni olivat olleet ihan hyviä (vai olivatko vain syötäviä, hekoheko). ;) Olen aina pitänyt kyllä ruoanlaitosta ja leipomista harrastin varsinkin äitini kanssa paljon, mutta Saksaan muuton myötä innostuin ruoanlaitosta ja leipomisesta todenteolla. Toki syynä voi olla se, että nyt olen kotirouvana ja lapset jo koululaisia, minulla on huomattavasti enemmän aikaa. Suomessa joko opiskelin, työskentelin tai olin kahden pienen lapsen kanssa kotona...Olen kuitenkin positiivisesti hämmästynyt siitä kuinka paljon pidän päivän tai viikon ruokien funtsaamisesta, ruokakaupassa uusien tuotteiden bongailusta tai vaikkapa kakun leipomisesta. Mutta miksei sitä voisi mielipiteet ja mieltymykset muuttua. Ennen ruoanlaitto oli kivaa ja nyt se on todella hauskaa! (On mullakin niitä päiviä, että kattilan näkeminen saa verenpaineet nousemaan ja haetaan vaan reilusti Subista sämpylät! ;))

Tällaista pikkuhöpinää Sunnuntai-iltaan! Toki, jos joku siellä ruudun toisella puolen haluaisi valottaa itsestään viisi asiaa, niin mikäs siinä, olisi enemmän kuin mukavaa lukea niitä. Heitetään siis haastetta menemään :)

Hyvää yötä. Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille!

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Etupihalla tervehtii...

...uusi istutus! Ihan kuules vaan kukkakaupasta, eli ei ole omin pikkukätösin askareltu. ;)

Krysanteemit olivat vissiin saaneet liikaa iskuja sateesta tai sitten olivat huonolaatuisia, kun kestivät todella vähän aikaa. Tämä fuksianpinkeillä yksityiskohdilla koristeltu mehikasvi-asetelma kestää varmasti pitkään ja on toivottavasti postinkantajan ilona. :) Tykkäsin myös kovasti itse astiasta jota voi hyötykäyttää sitten myöhemmin. Kukat ja asetelmat ovat mielestäni Saksassa edullisia joten tulee ostettua usein kaikenlaisia kasveja sisälle/ulos vaikka toki voisi itsekin kehitellä kaikenlaista. Ostaisi kivan ruukun, koristekiviä, haketta tai vaikka niintä yms. ja väsäisi vaikka takapihan terassille jotain silmäniloa.

Takapihan terassista tuli mieleen meidän viime viikonloppuna myydyt pihakalusteet....mutta niistä voin kirjoitella lisää myöhemmin. Varsinkin, kun niiden tilalle saadaan jotain uutta. Ehkä pitää pyöriä hiukan nettikaupoissa ja tsekkailla valikoimia. Syksylläkin tulee istuskeltua ulkona elävän tulen ääressä. :)














Huomenna jo torstai...onko tämä viikko mennyt muiden mielestä 
nopeasti? Vasta eilen oli sunnuntai vai...



maanantai 7. elokuuta 2017

Läksyjä, läksyjä





Koulu on taas alkanut ja sitä myötä aikaisemmat aamuherätykset ja aikataulut. Milloin on Floorballia, milloin pitää palauttaa täytettyjä lomakkeita, uimakassi ja sinne tarvittavat, vanhempainillan ruksaaminen kalenteriin, rikkimenneiden eväsrasioiden tilalle uudet ja miljoona muuta asiaa. 

Mutta mikään yllä mainituista ei tuota minulle niin paljon harmaita hiuksia kuin kotitehtävät. Ei sillä etten auttaisi lapsiani aina ja kaikessa, parhaani mukaan, mutta jotenkin on aina takaraivossa sellainen tykytys, että entä jos opetan väärin. Mitäs, kun tehtävät menevät päin mäntyä, ihan minun takiani? Kun ne tehtävät ei ole sillä tutulla suomella kirjoitettu... Auttaessa tulee tietysti luettua sekä pähkäiltyä ja tekee ihan hyvää aina kerrata, minullekin. Monesti lapset osaavat tehdä läksynsä itsenäisesti ja koulussa on Hausaufgabebetreuung jossa tulee tehtyä kotitehtäviä. Toki se aika siellä koulussa on varsin vähäinen, 45 min, joten, jos siellä vain höpötellään ja juoruillaan niin kotiin tullaan sitten läksykirjojen kanssa kotiin. Tai kirjojen kanssa toki, ei luokissa ole 'sellaista' pulpettia johon kirjat jätettäisiin. Jotkut tavarat esim. vesivärit, piirrustuslehtiöt jätetään luokkaan (jokaisella oma laatikko lipastossa), mutta kyllä se Schulranzen on aika painava kotiin tultaessa. En sitten tiedä, että josko jotakin voisi vielä repusta tyhjentää, mutta lapset itse eivät vaan sitä jostain syystä tahdo tehdä...tiedä häntä. Ainakin lihakset kasvavat ;) kun sellaista tavaramäärää kantavat edes takaisin!


Mielestäni puhun saksaa ehkä hieman paremmin kuin kirjoitan. Koska puhuessa ne ilmeet, eleet auttavat niin paljon ja se vastapuoli ja hänen reagointinsa. Olen vain turhan itsekriittinen enkä luota omaan tietotaitoon. Me suomalaiset olemme niin vaatimattomia. ;) 

Ehkä joku päivä koen enemmän itsevarmuutta! Siinä pitää tsempata. :)


Meillä eilisiä lihapullia, nyt voisi mennä valmistamaan niiden oheen salaattia!



p.s. Hausaufgabebetreuung on maksutonta ja sinne voivat ilmoittautua kaikki halukkaat 1-4 -luokkaan. 



Maanantain värikäs salaatti







Ihanaa alkavaa viikkoa <3



p.s. Ko. salaattia söimme viime viikolla, nams

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Tortillas!






Meillä oli niinkin erikoisia tuliaisia Suomesta kuin tortilla-aineksia! Hah!
Kyllä huvitti ostaa Prismasta monta pakettia maissitortilloita kuin näitä 
'stand n' stuff' -tortillakuppejakin. Mutta kun me NIIIIN pidämme näistä, koko 
perhe. On helppoa arkiruokaa ja saa lapsillekin tuputettua vihanneksia, 
hauskassa, maukkaassa muodossa. Ja tulisuutta voi varioida, en itsekään 
pidä kovinkaan vahvasti maustetusta ruoasta. 

Tämä kastike oli ihan purkista, mutta olisi kiva tehdä joku kiva, 
pienellä potkulla oleva soosi itsekin. Pitääpä katsella hyviä reseptejä!
Ihana avokado tietysti kuuluu asiaan, broileri tai vaikkapa jauheliha, 
korianterisilppua, ranskankermalusikallinen...jne. jne.


Nyt sunnuntain kunniaksi uunissa paistuu lihapullat ja lohkoperunat. 
Ehkä taas ensi viikolla, kiireisenä iltana turvaudutaan koko perheen 
herkkuun: tortilloihin!

Pyöräilyn ja ulkona puuhailun jälkeen maistuu kyllä lihapullatkin. 
On ollut mukava kesäpäivä, aurinko on paistellut ja farkut olivat 
suorastaan ihan liian paksu vaatetus. Lapset nauttivat leikkikentällä 
kaverien kanssa leikkimisestä ja siivosivat huoneensakin hienosti! 
Nyt kyllä voi äiti ja isä olla ylpeä, pojan kanssa yleensä kun huoneen 
siivouksesta saa tapella oikein kunnolla.

Mukavaa suununtai-iltaaa, lihapullaterkuin ;)

lauantai 5. elokuuta 2017

Hääpäiväjuhla












Suomessa juhlimme vanhempieni hääpäivää kera perheen ja suvun. 
Kaunis aurinkoinen päivä, kesä todella antoi parastaan ja meillä oli mukava, 
pitkä päivä juhlien. Ja herkkuja tietenkin, paljon! Elävää musiikkia, sukulaisten 
kanssa kuulumisten vaihtoa ja leppoisaa yhdessäoloa. <3

Koneelle on tallennettu paljon iloisia hetkiä sekä kasvoja 
tuolta päivältä, siksi jaan vain 'kahvipöytäkuvia' blogin puolella. Kun blogini olen pitänyt tällaisena 'kasvottomana'. ;) Ymmärrätte varmaan. 

Meillekin on luvassa piakkoin juhlaa, mutta niistä sitten myöhemmin. Tänään ollut tapahtumaa koululla ja kuorolapset ovat päässeet esiintymään. Tänään lapset saivat myös ostaa pelin omilla taskurahoillaan (esim. hyvistä koenumeroista annamme muutaman euron) ja sitä ovat tahkoneet isänsä kanssa. :)

Mukavaa lauantai-iltaa.

tiistai 1. elokuuta 2017

Aprikoosirahkakakku




POHJA
1 pkt (175 g) Domino-/Oreo-keksejä
50 g voita

TÄYTE

4 liivatelehteä
2 dl kermaa
400 g rahkaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
n. 2 dl aprikoosipaloja (säilykepurkillinen)


Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Murskaa keksit minigrip-pussissa pieneksi. Sulata voi. Laita leivinpaperia irtopohjavuoan pohjalle. Sekoita keksimurska ja voi keskenään ja painele keksiseos kevyesti vuoan pohjalle. Pilko hedelmät pieniksi paloiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahkan joukkoon sokerit sekä hedelmäpalat. Kiehauta pieni määrä vettä ja sulata liivatteet vesitilkassa. (Purista liivatteista ylimääräinen vesi ennen kuumaan veteen lisäämistä.) Lisää sulaneet liivatteet pieni tilkka kerrallaan rahkaseokseen samalla koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon varovaisesti vielä kermavaahto. Kaada seos keksipohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin vähintään 4 h tai mieluiten yön yli. (Peitä kelmulla!)


Koristele valmis kakku haluamasi tavalla. :) Ja herkkua kohti ja teetä/kahvia kuppiin!






Pienempi vuoka olisi ollut ehkä kivempi, että olisimme saaneet 
korkeamman kakun...hmmm...













Tätä kakkua mies vei töihin mennessään. 
Olen aina silloin tällöin leiponut toimistolle kahviherkkuja. 
Tähän mennessä kaikki ovat tykänneet. :D