sunnuntai 1. marraskuuta 2015

#Blogisi tarina - Blogihaaste

Kiitos Näpertelijä blogihaasteesta. :) Yritänpä sitten minäkin kantaa korteni kekoon ja kertoa jotain blogini alkutaipaleesta.


Aloitin kirjoittamaan salasanalla suojattua blogia ystäville je perheenjäsenille talvella 2011. Tuona aikana olimme juuri saaneet tietää, että muutamme kevään tullen Saksaan useammaksi vuodeksi miehen työn perässä. Olin lasten kanssa kotona ja lasten pitkien päiväunien aikaan oli sopivasti aikaa blogihommeleihin. Toisella paikkakunnalla asuvat isovanhemmat, sukulaiset sekä ystävät olivat sitten meidän perhe-arjessa mukana internetin ihmeellisen maailman välityksellä. Ja tosiaan, kun tieto ulkomaille muutosta varmistui oli blogin aloittaminen aika nopeasti päätetty.

Valokuvaamisesta ja kirjoittamisesta olen pitänyt aina joten blogin pitäminen on vähän kuin itsestäänselvyys. ;) Blogi on myös minulle julkinen päiväkirja, aivan tuikitavallista paperiversiota kun en ole enää vuosiin kirjoittanut.

Jossain vaiheessa aloin miettiä julkisen blogin perustamista. Ihan sellaista jota lukisi ne samat tutut jotka lukisivat sitä minun 'perheblogiani'. Ajattelin, että tähän blogiin liittäisin kaikki ne leipomiset ja ruoanlaitot sekä muut kotona puuhastelut kuitenkaan menemättä liikaa henkilökohtaisuuksiin. Voin sanoa suoraan, että Koti Saksassa, sydän Suomessa -blogin perustamisen jälkeen toinen blogiharrastukseni on jäänyt vähemmälle huomiolle. Monesti sitä aina murehdin, kun ei aika tahdo riittää molempien päivittämiseen. Mutta ajattelen myös näin, että jos ystävät haluavat kuulla meidän kuulumisia niin kännykät, sähköpostit sekä some on keksitty. ;) Jossain vaiheessa taas on voimavaroja päivittää kumpaakin blogia tasapuolisesti.

Tykkään itse lukea monenlaisia blogeja, ehkä enimmäkseen kotijuttuihin liittyviä, mutta monenlaisia mielenkiintoisia tulee sattumalta vastaan. :)






Toissa syksyinen punainen pensas
edellisen kotimme takapihalla







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti