sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Merirosvosynttärit

Onhan meillä joskus ollut piraattibileetkin! ;) Hurjan hauskat juhlat aurinkoisena päivänä. Paljon lapsivieraita, aikuisiakin, kaikki sulassa sovussa leikkimässä ja nauttimassa herkuista. Kakun tilasin läheisestä leipomosta, jossa voi valita kakkukirjasesta haluamansa, mutta muunlaisetkin toiveet toteutetaan. Olin löytänyt Dr. Oetkerin merirosvokakkukoristeita ja halusin ne kakun päälle (yksi iso kakku maksoi muuten alle 20 €....), samoin numerokynttilät. Kun itse juhlapäivä koitti olimme sopineet leipomon kanssa, että mieheni hakee kakun (vajaan kilometrin päästä) vasta hetkeä ennen juhlien alkua ja leipomon sulkemisaikaa. Omistamme nimittäin kaksi pientä jääkaappia jotka jo muutenkin täyttyivät herkuista, emme halunneet ottaa riskiä kakun oikeasta säilytyksestä. Mies tuli nauraen kotiin ja ilmoitti, että tällainen kakku hänelle työnnettiin käteen vaikka nimi kakun päällä ei ollut oikein. :D En edes ollut pyytänyt kakkuun nimeä, ainoastaan ne merirosvokoristeet ja kynttilät ja ne kyllä olivat paikallaan. :D Kakku oli erittäin hyvää, mansikkamoussella täytettyä suklaakakkua (marsipaanilla päällystettynä), mutta ikuisesti muistamme tämän hassun kakkuepisodin. :)








Hedelmälautanen & melonitähdet







Taviskeksit (Butterkekse) koristeltu merirosvoteemaan 
sopiviksi sulatetulla suklaalla.




Hedelmävartaat maistuvat aina, kaikille.







Onhan tuoremehuissakin sokeria, mutta ei niin paljon kuin limuissa, 
pienempi paha lasten kemuissa. ;)

Toki kaakaokin on hyvä vaihtoehto.





Hui, mikä määrä lahjoja!
Ihanan värikäs kuva ja ruusutkin kurkkivat pakettikasan alta.


Lapset olivat pukeutuneet merirosvoteeman mukaisesti. Ei heillä 
varsinaista naamiaisasua ollut yllä. Mutta raitapaita sekä piraatti kuvioin 
koristelu paita löytyivät kaupan hyllyltä. Ja 
bandanahuivit otsalle ja/tai vaikkapa viikset äidin kajalkynällä. 

Ohjelmanumeroita en ole lähtenyt keksimään sen kummenkin. 
Uusia ulkoleluja olin ostanut juhlia varten sekä printannut 
värityskuvia netistä ja kaikki pastelliliidut, kynät 
ja tarrat esille. 

Toki esivalmistellut ohjelmanumerot ovat hyvä olla hihassa varalla, jos 
juhlivaa kansaa pitää jotenkin rauhoitellla. :) Mutta muuten juhlissa 
parasta on vapaa ohjelma, leikit kavereiden kanssa ja ehkäpä myös hieman 
se herkuttelukin...




Kakusta ei nyt ollutkaan kuvaa, pitääkin kaivaa jostakin
kansioiden syövereistä! Mutta muuten paljon kuvia, ehkäpä 
se kakuttomuus ei nyt haittaa. :)



Olisi äärimmäisen mukavaa saada kommentteja, 
edes joku pieni 'Hei' kommenttiboksissa... :)

And what do you think, should I write something
also in English? At least a short summary...?


:)



3 kommenttia:

  1. Mukava blogi sinulla tässä, täytyy laittaa "osoite" muistiin että pääsen toisenkin kerran kurkkaamaan mitä teillä tapahtuu! =D Mukavaa kevään jatkoa sinne Saksaa!

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos kivasta kommentistasi. Mukavaa kevättä sinullekin! :) Täällä aurinko porottaa, toivottavasti sielläkin. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä herkkuja:) Värikäs ja kiva kattaus:)

    VastaaPoista